keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Lahden Pentunäyttely 20.10.2o13

Kuten otsikkokin kertoo niin sunnuntai meni Lahdessa, mutta kuten villakoiran omistajan elämään kuuluu niin villakoiran laittaminen ei ole se 5 minuutin laitto ja kas näin sinulla on puudeli laitettuna.

 Ehei, lauantaina alkoi jo näyttelyyn valmistautuminen herätyksenä heti kahdeksalta ja Emma pesuun.. pesemisessä varsinkin kunnon pesu niin siihen voin varata sen 30 minuuttia aikaa tällä turkilla.. tulevaisuudessa vieläkin enemmän! Pesun jälkeen sainkin varmasti koko talon hereille kun huristelin Emmaa kuivaksi, että neitonen olisi valmis 12 mennessä, että päästään lähtemään kohti Kangasniemeä ja trimmausta! Emman sain  föönättyä kuivaksi ja ennen kaikkea suoraksi sekä konetyöt tehtyä hieman ennen 11 joten tovi tuossa touhussa menikin.

Kangasniemellä Anita teki jälleen upeaa työtä, vaikka Emma olisi halunnut jälleen pusutella Anitan NIIN märäksi, mutta paljon paremmin neitonen pysyi paikallaan nyt kuin viime kerralla! Edistystä on siispä tapahtunut! Emman kanssa kotiuduttiin jota kuinkin neljän aikaan ja loppu ilta menikin sitten turkkia varjellessa.

Sunnuntai koitti ehkä turhankin nopeasti ainakin minun mielestäni ja herätys oli jo hyvissä ajoin ennen kuutta. Emma pika lenkille ja loput tavarat kasaan ja matkaan! Automatka meni moitteetta eikä Emman kanssa ole koskaan mitään ongelmia autossa ollutkaan. Nytkin Emma nukkui koko matkan hyvin tyytyväisenä takapenkillä sillä välin kun minä ja pikkuveljeni viihdytettiin toisiamme!

Näyttelypaikalla Lahti hallilla olimme ennen yhdeksää.. hallin piha oli kuin luistinrata ja Emman kanssa saikin taiteilla, että molemmat pysyisimme pystyssä. Hengissä kuitenkin selvittiin! Heti kun kehä löytyi ja paikka tavaroille löytyi alkoi Emman kehään kuntoon laittaminen. Eli pompuloiden vaihto, harjaus sekä pintojen siistiminen. Totesin, että olisi varmasti hyvä aika vaihtaa trimmipöytä ensinäkin SUUREMPAAN ja matalampaan, kun eihän siitä meinannut tulla yhtikäs mitään. Emma ei paljoa näyttelypaikasta murehtinyt saati välittänyt vaan olisi innolla mennyt tutustumaan kaikkiin, Emma kun totesi ettei kyllä kenenkään luokse päässyt osasi rauhoittua ja nukkua näyttelypaikalla. Mahtava neito! Ei paljoa stressaa!

Emma olikin heti 10 kehässä.. se aika yhdeksästä kymmeneen oli suorastaan kiduttavan tuskallista, mutta turhaa jännitin! Emma meni upeasti kehässä ja tuomari oli yllätys yllätys hyvin ihana ja rakastettava, mutta hyvin Emma silti maltoi pysyä paikallaan.
Harto Stockmari oli hyvin asiallinen ja mukava mies. Kehässä oli mielyttävää niin minun kuin Emmankin olla ja Emmakin taisi Harton silmää miellyttää, vaikka ainoa pentu olikin niin ei se ROP-pentu&KP ole itsestään selvä asia! Eihän tuomarin ole niitä pakko jakaa.



Hyvin kasvanut. Voimakas kokonaisuus. Pitkä pää johon toivoisin korostuneeman alaleuan. Hyvin kehittynyt runko ja takaosa. Etuosan tulee kehittyä. Liikkuu ryhdikkäästi.  ROP-pentu & KP

Yllä on arvostelu minkä Emma sai ja omasta mielestäni tuo on hyvä arvostelu ja erittäin paikkaansa pitävä. Ainakin kohta "Hyvin kasvanut" ;D
Ja tämä tiesi sitä, että pääsimme odottamaan ryhmäkehien alkua! Minun ensimmäinen ja hyvin mahdollisesti viimeinen kerta ryhmäkehissä joten pitää tämä tilaisuus käyttää! Jäimme seuraamaan muiden tuttujen puudeleiden tuloksia ja hienosti tuli yksi VSP- tulos keskikokoisissa villakoirissa. Värillisissä kääpiöissä jäi valitettavasti tulokset saamatta.

Emman kanssa ei ollut ongelmaa jäädä odottamaan ryhmäkehiä, kun neitonen nukkui koko ajan mitä nyt välillä heräsi kun siirsin neitosen pois keskeltä käytävää. Joten tuosta klo 10 odotus sinne lähemmäs neljään tuntui välillä hyvinkin pitkältä! 
Ryhmäkehistä ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville.. Emmaa väsytti kaikesta huolimatta raskas näyttelypäivä ja eikä touhu enään jaksanut innostaa joten tulosta ei sieltä tullut, mutta tutun puli sijoittui RYP4! 

Nyt jäädäänkin odottamaan Jyväskylän KV:ta mihin Emma on ilmoitettu pentu-luokkaan ja se onkin sitten viimeinen näyttely tältä vuodelta ja seuraavat kujeet voivatkin olla sitten ehkä Kajaani KV missä Emma on ensimmäistä kertaa junnuissa!


 Emmalle tuli myös eilen jo 7kk täyteen! Ei ole enään pikku vavva <3 ! Ulkoiltiinkin eilen sitten ihan kunnolla ja laitetaan sitten pari kuvaa vielä lisää, kun ei näytä kuvia näytä olevan tässä vielä tarpeeksi!














tiistai 8. lokakuuta 2013

Eläinten päivä Match Show

Otsikko kertookin jo mitä viikonloppuna touhuttiin eli pesu sekä match show sunnuntaina!

Mätsäriin lähdettiin kyllä hakemaan harjoitusta pentunäyttelyä varten ja ihan hyväähän tuo Emmalle teki. Seisoa ei olisi MILLÄÄN malttanut, kun kaikki ne ihanat ihmiset ja koirat olisi täytynyt tavalla tai toisella päästä tervehtimään. Emma kyllä käänsi positiivisessa mielessä katseita ja kuulinkin kaukaa ihailuja, että miten kaunis isovilla ect.

Nyt oli pienet ja isot pennut sekoitettuna eli porukkaa pennuissa oli kiitettävästi! Nuorin pikkuveljeni handlasi taas upeasti meidän esiintymisestä nauttivan pikkupuudelin todella upeasti ja olivatkin Lapsi&Koira kehän ensimmäisiä!

Emman kanssa oltiinkin heti toisessa parissa ja saatiin punainen nauha, vaikka olin melko varma että kaunis koikeerhondje voittaisi. Sitten meillä olikin pitkä odotus jäljellä kun osallistujia oli yli 20. Lopulta koitti punaisten saaneiden kehä ja meidät otettiinkin heti jatkoon ja sieltä valittiin mukaan myös kauniisti esiintyvä siperianhusky sekä pikkukoiria.
Punaisten kehä oli todella tiukka ja taso oli kova.. oletinkin jo että siperianhusky vie voiton todella varmalla ja kauniilla esiintymisellä, mutta Emma ja minut ohjattiinkin punaisten voittajaksi ja eikun odottelemaan BIS kehän alkua :D

BIS kehä alkoikin melko pian ja ennen sitä Emma riehui hetken aikaa erään toisen huskyn kanssa joka tulikin sitten myös BIS-kehään ja voitte uskoa, että Emma olisi halunnut jatkaa leikkiä myös kehässä. Juokseminen menikin BIS-kehässä plörinäksi mutta silti päästiin BIS4 ja mätsärin voitti upeassa kunnossa oleva veteraani hovawart.

Eilen ilmestyi myös Lahden pentunäyttelyn aikataulut ja Emma onkin ainoa isovillakoira koko pentunäyttelyssä! Odotin että olisi tullut seuraa sinne kehään, mutta ei sitten. Pari viikkoa odotusta jäljellä Emman ensimmäisiin näyttelyihin! Saa nähdä kuinka meidän käy.