maanantai 6. tammikuuta 2014

Paluuta vuoteen 2o13

Vuosi 2014 on käynnistynyt hyvällä vauhdilla ja meidän vuoden ensimmäinen näyttelykin kolkuttaa jo ovelle, mutta mitä tapahtuikaan vuonna 2o13.

Kaikki sai alkunsa heti alku vuodesta, kun käytin keskari villistäni trimmauksessa näyttelyä varten ja tuli luotto trimmaajan ja Emman kummitädin kanssa puhe, jo pitkä aikaisesta unelmastani isovillakoirasta. Piia kertoikin, että Arskan (Emman eno) sisko on saamassa nyt alku vuodesta pentuja ja kyseli olisinko kiinnostunut ja voisi enemmän kuin mielellään suositella minua kasvattajalle. Tämä jäi hautumaan hetkeksi aikaa ja alkuun vastasinkin kieltävästi, mutta kun asiaa pohdin ja tutustuin Emman vanhempiin ja tiesin jo entuudestaan Arskan ja sitten otinkin jo yhteyttä kasvattajaan. 

Pitkät keskustelut facebookissa käynnistyi ja pian varasinkin jo narttu pennun jos vain pentuja riittävästi syntyisi! Facebook päivittyi tiuhaan ja nartun tiineyttä seurattiin tiukasti ja toivo, että narttuja syntyisi riittävästi.
22.3 oli riemun päivä! Matkalla bussilla töihin huomasin kasvattajan laittaneen viestiä, että pennut olivat syntyneet ja narttuja oli syntynyt riittävästi! Sinä päivänä hymy ei hyytynyt!

Pennun kasvua seurattiin niin skypen ja facebookin kautta ja uusiin ihmisiin tuli tutustutta isovillakoiran odotuksen myötä. Ongelmia meinasi kun järjesteltiin Emman matkaa Suomeen ja selvisi myös, että Emman veli olisi myös tulossa Suomeen päin ja vieläpä hyvin lähelle!  Kesäkuu varmistui saapumis päiväksi ja kun kaikki oli selvinneet niin lopullinen päivä olisi 1.6.2013 milloin unelmieni musta isovilla saapuisi. Samana päivänä sain itsekkin ylioppilas lakin päähäni joten paljon on tapahtunut ja 1.6.2013 oli erittäin ikimuistoinen!

Kesä meni pennun kasvua seuratessa ja käytiin juhlistamassa Emman enon C.I.B titteliä Kangasniemellä ja käytiin turisteilemassa villakoirien Club Showssa. Kesä meni nopeasti ja Emma kasvoi rivakkaan tahtiin ja oli erittäin mielenkiintoista seurata ison koiran kasvua ja kehitystä, kun aiemmat koirat ovat olleet pienempiä.

Mätsäreissä vierailimme loppu kesästä ja syksyä myöten ja tuli roimasti tuloksia kerättyä! BIS1 tulos ja muutama muukin BIS tulos sekä lukuisia PUN tai SIN kehässä sijoituksia löytyykin! Emma sai roimasti kokemusta ja monissa paikoissa tulikin käytyä ja Emman riemu uusia ihmisiä kohtaan on vain säilynyt.

Lokakuussa olikin meidän ensimmäinen näyttely edessä ja Lahden pentunäyttelystä saatiinkin ROP-pentu titteli ja KP palkinto. Ryhmäkehässä ei enään väsynyt neitonen jaksanut, mutta pitkä päivä olikin! Marraskuussa olikin vuorossa seuraava pentukehissä vierailu ja viimeinen. Upeasti oltiinkin ROP pentu, vaikka kilpailijakin meillä oli tällä erää! Tuohon oli upea lopettaa meidän pentukehät eikä paremmin olisi voinut mennä.  

Loppu vuosi menikin rennosti ja joulukuussa tuli 9kk jo täyteen ja näin olen junnu luokat kutsuu! Vuosi 2013 oli upea ja tapahtuma rikas! Tutustuin upeisiin ihmisiin enkä vaihtaisi päivääkään! Emma on ollut upea koira vaikka välillä on hieman hermoja koeteltu, mutta kaikin puolin upea elämäni koira <3 Kajaani KV kutsuukin viikonloppuna ja saa nähdä miten meille käy! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti